Sunnuntaina 16.6. järjestettiin jo toisen kerran Puksun Poutamarkkinat Pukinmäen leikkipuisto Unikon ja Säveltäjänpuiston alueella. Tapahtuma oli jälleen jättimenestys ja kyläjuhlista nautti päivän aikana reilusti yli 300 kävijää.
-Rennolle, hauskalle ja monipuoliselle kyläjuhlalle on selvästi tilausta Pukinmäessä ja lähialueilla. Konsepti on osoittautunut toimivaksi, Puksu-liikkeen aktiivi Maria Roiha kertoo.
Tapahtumassa oli monipuolista ohjelmaa kaiken ikäisille. Taidetta päästiin tekemään yhteisöllisen taideteoksen ”Puksun Pehmeät Portaat” parissa. Taideteos toteutettiin lahjoituksena saaduista pehmoleluista, jotka kiinnitettiin tikkaisiin. Lasten kivimaalauspaja oli viimevuotiseen tapaan supersuosittu ja tämän vuoden uutuus Intiaanimaailma houkutteli pikkuinkkarit leikkimieliselle keppihevosradalle .
Pukinmäen Taidetalo toteutti tapahtumaan sirkusesityksiä, joissa nähtiin sirkuskoululaisten taidonnäytteitä muun muassa pariakrobatian ja vannenumeron muodossa. Paikalle polkaistiin myös Kirjastofillari – Keskustakirjaston Tonttibileistä ja Kirjastofillaritempauksesta tuttu polkupyöräkirjasto. Ensi vuodeksi on jo suunnitteilla entistä laajempi ohjelma ja suurempi tapahtuma.
Poutamarkkinoiden yhteydessä järjestettiin myös puistokirppis, jonne sai tulla myymään itselle tarpeetonta ja tekemään kierrätyslöytöjä. Alue täyttyi jo aikaisin aamulla kirpputorimyyjistä ja yritysten pienistä kojuista, joissa myytiin käsitöitä, koruja ja vaatteita sekä kosmetiikkaa. Tapahtuman myötä käynnistynyt Poutapäivä vanhuksille -projekti valjasti puolueet ja poliittiset toimijat talkoisiin pukinmäkeläisten vanhusten hyväksi. Poliitikot kuljettivat palvelutalon asukkaita tapahtumaan. Mukaan olivat lähteneet Vihreät, Kokoomus, Perussuomalaiset, Kristillisdemokraatit ja Muutos 2011 -puolue. Projekti sai kiitosta vanhuksilta ja myös kaikilta vapaaehtoisilta uudenlaisesesta tavasta vireyttää vanhuksia ja tuoda heidät osaksi kyläjuhlaa.