Pukinmäki-päivillä 26.-27.5.2012 kävijät saivat nauttia erinomaisesta kesäsäästä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Oli oikea Suomen suvi.
Lauantaina 26.5. päivää vietettiin Säveltäjänpuiston kentällä. Mukana viihtyivät niin isot kuin pienet.
Pukinmäen Kisan lasten Bailatino-esitys Kuva Ari Andersin
Paloauto kiinnosti isoja ja pieniä. Kuva Ari Andesin
Malmin eläkeläisten vauhdikas tanhuesitys. Ryhmää ohjaa
Kalle Karjukoski.
Kuuntelijoita ja katselijoita oli runsaasti. Aurinkoinen ja
lämmin kesäpäivä loi mitä parhaat puitteet tapahtumalle.
Sunnuntaina 27.5. oli vuorossa kotiseutukävely Vantaanjoen varren upeisiin maisemiin.
Tero Tuomisto (vas.) veti kävelyporukkaa. Hänen perusteelliset
tietonsa reitin varren kohteista tekivät retkestä mielenkiintoisen.
Matkalla saimme nauttia myös huumaavista tuoksuista.
Oli tuomen kukinnan aika.
Vantaanjoen varren osuudella leppoisasta sunnuntaikävelystä oppaana toimi Pukinmäki-Seuran Lasse Rekola.
Hänen hyvät tietonsa joen vaiheista ja erinomaiset kertojanlahjansa tekivät kävelyretkestä täydellisen.
Rantapuiston pohjoisosassa on Helsingin ensimmäinen kuivalla maalla
oleva matonpesupaikka.