Ravintola Simrik osoitteessa Eskolantie 1.
Kuvassa Fish Curry -annos, jonka kohdalle ruokalistaan oli merkitty yksi chilipapu. Kastike oli riittävän tulista, ja kesyttäjäksi sopi raikas ja makea mangolassi. Seuralaiseni ei halunnut ottaa tulista annosta, ja kehui valitsemaansa pinaattikanaa lempeän maukkaaksi. Naan-leivät sulivat suussa ja saavat valitsemaan tämän ravintolan toistekin!
Pidän nepalilaisesta ruuasta, joten Pukinmäen ostoskeskuksen Mordillon vaihdettua omistajaa täytyi uuden ravintolan tarjontaa mennä heti maistelemaan. Sunnuntaipäivälliseksi nepalillainen runsas annos oli oikein mainio ja palvelu ystävällistä. Pukinmäen oma nepalilainen ei vertailussa häviä muille Helsingin ravintoloille.
Ruokaravintolalla on haastava sijainti Pukinmäen keskustassa – pukinmäkeläiset käyvät muualla töissä eivätkä pääse itse sitä lounasaikaan kansoittamaan, ja myös illalla on usein totuttu lähtemään muihin kaupunginosiin syömään.
Ruokalistalla oli huomattavan paljon, 2 sivua, kasvisannoksia, joten kasvissyöjien kannattaa käydä varmistamassa, ettei tämä paikka häviä katukuvasta. Hintataso vaihteli useimpien annosten kohdalla 10-15 euron välillä. Lisäksi oli tarjolla esimerkiksi liikelounaaksi sopivia menuja alku- ja pääruokineen, sekä kahden tai useamman hengen jaettavia menuja. Ravintolalla on anniskeluoikeudet. Emme jaksaneet syödä runsaita annoksia loppuun, ja tähteet pakattiin ystävällisesti mukaan mikronkestävään rasiaan.