Näyttelyt

Hillan Lego Friends -näyttely Pukinmäen kirjastossa

Hilla puksu portaali photo

 

Pari vuotta sitten Hilla Torstila esitteli meille upean hevoskokoelmansa, nyt ovat vuorossa Lego Friendsit. Hienon näyttelyn päätähtinä loistavat mm. Frozenista tutut  hahmot kuningatar Elsa ja prinsessa Anna, poptähti Liv upeassa keikkabussissa sekä Emma turistikioskissaan. Viisivuotiaan Hillan Lego Friends -näyttely esillä kirjastossa tammikuun ajan. Tervetuloa ihailemaan!

 

Kauko Mikkosen akryylitöitä Pukinmäen kirjastossa

kauko mikkonen puksu portaali2

Tammikuun näyttelymme tekijä Kauko Mikkonen kiinnostui kuvataiteista jo pikkupoikana, ensimmäiset omat piirustustyöt olivat sarjakuvia. Myös työelämässä tarvittiin taiteellista silmää, autojen ruiskumaalarina värit ja sommittelu tulivat tutuiksi. Laivojenkin  kanssa Kauko Mikkonen pääsi työelämänsä aikana tekemisiin, mm. legendaarisen risteilyalus Finnjetin  maalaushommissa.

Nykyään Kauko Mikkonen asuu Pukinmäessä Madetojan palvelutalossa, jota hän kehuu hyväksi paikaksi. Palvelutalon henkilökunnan ansiota on myös nyt Pukinmäen kirjastossa esillä oleva näyttely, joka esittelee Kauko Mikkosen töitä usealta vuosikymmeneltä. Vaatimaton mies kun ei itse olisi tohtinut tuoda töitään esille.


 

 

 

 

 

 

Maisemia läheltä ja kaukaa -näyttely Pukinmäen kirjastossa

Pentti karvosen vanhus puksuportaali2

Joulukuun taiteilijamme Pentti O. Karvonen teki työuransa
insinöörinä, nyt eläkkeellä syntyy taidetta. Inspiraatiota Pentti Karvonen hakee
luonnosta ja  ihmisistä, tähän näyttelyyn on valittu maisemia läheisen Vantaanjoen varrelta ja joitakin virikkeisestä Italiasta. Tervetuloa!

Pukinmäen kirjasto

Kenttäkuja 12, 00720 Helsinki

Olemme avoinna ma-to 9-20, pe 9-16, la 10-16.

Heljä Vuoren pastellitöitä Pukinmäen kirjastossa

Heljä itse Puksu port

Marraskuun taiteilijamme Heljä Vuori on pukinmäkeläisille vanha tuttu kirjaston tiskin takaa. Vuodet 1985-2011 Heljä työskenteli   Pukinmäen kirjastossa kirjastovirkailijana.

Näyttelymme tunnelmalliset  maisemakuvat ovat syntyneet viiden viime vuoden aikana. Maalauspaikkoina ja inspiraation lähteinä mm. Kolin kansallismaisemat sekä Saarenmaa.

Heljä Vuoren pastellitöitä voi ihailla kirjastossa  marraskuun ajan. Tervetuloa!

 

Pukinmäen kirjasto

Kenttäkuja 12, 00720 Helsinki

p.0931085072

Olemme avoinna ma-to 9-20, pe 9-16, la 10-16

Eeva Sjöbergin öljyväritöitä Pukinmäen kirjastossa

kurjet eeva sjöberg puksu portaali

Eeva Sjöbergin öljyväritöissä eletään syksyä, maisemissa hehkuvat ruskan värit, tuoksuu sienimetsältä ja kurjet ovat lähtötunnelmissa. Eevan työt esillä koko lokakuun ajan kirjaston aukioloaikoina. Eeva Sjöberg  on myös Taideiltamme vieras keskiviikkona 21.10.2015 klo 18. Tervetuloa!

Peppi Pitkätossu 70 vuotta-vitriininäyttely Pukinmäen kirjastossa

Peppi vitriini 7 photo puksu

Maailman vahvin tyttö, Peppi Pitkätossu, täyttää tänä vuonna kokonaiset 70 vuotta. Merkkitapausta juhlistamme koko lokakuun vitriininäyttelyllä, jonka taiteellinen toteutus on  Minja Intosen, 7v, ja Minjan äidin, taiteilija Katja Intosen käsialaa. Näyttelyyn ovat lainanneet hienon Hoppetossa-laivan ja Pepin astiaston Anila, 7v, Inika, 4v, ja Mira, 2v. Tervetuloa tutustumaan!

Kirjaston osoite Kenttäkuja 12, p.0931085072.

Olemme avoinna ma-to 9-20, pe 9-16 ja la 10-16.

Sini Liljan maalauksia Pukinmäen kirjastossa

Sini itse helmet 2photo

Syyskuun ajan saamme tutustua  taiteilija Sini Liljan maalauksiin, sarjakuviin ja runoihin. Monipuolisen taiteilijan työt ovat esillä  1.9.-30.9. 2015 kirjaston aukioloaikoina. Tervetuloa!

Olemme avoinna ma-to 9-20, pe 9-16 ja la 10-16

Kirjaston osoite Kenttäkuja 12, p.0931085072

Sini Liljan maalauksia Pukinmäen kirjastossa

Syyskuun ajan saamme tutustua  taiteilija Sini Liljan maalauksiin, sarjakuviin ja runoihin. Monipuolisen taiteilijan työt ovat esillä  1.9.-30.9. 2015 kirjaston aukioloaikoina. Tervetuloa!

Pukinmäen kirjaston osoite Kenttäkuja 12, p.0931085072

Björn ja Auli Haleniuksen kivikokoelma Pukinmäen kirjastossa

aulin kivet ilman aulia puksu port photo

Björn ja Auli Haleniuksen kivikokoelmassa yhdistyy kaksi intohimoa,   mineraalikivien keräily ja kivenhionta.  Nyt jo edesmennyt Björn Halenius opiskeli aikoinaan geologiaa Åbo Akademissa ja oli  innokas kivien keräilijä. Hänen innostuksensa tarttui tulevaan vaimoon Auliin, joka innostui myös kivenhionnasta.  Kivenhionnan ohella  Auli Halenius on keräilymielessä hankkinut nimenomaan kiteitä. Niiden kauneus on hänen mukaansa  yhtä aikaa sekä runollista että täsmällistä.  Ne kutsuvat vain ihailemaan, ei työstämään. Näistä eväistä syntyi nyt esillä oleva kokoelma, jota saamme ihailla aina syyskuun loppuun saakka. Tervetuloa tutustumaan!

Kirjaston osoite Kenttäkuja 12, p. 0931085072

Olemme avoinna ma-to 9-20, pe 9-16, la 10-16.

Iya Kolomeychukin maalauksia Pukinmäen kirjastossa

lehmähelmet puksu portaali

Elokuun ajan saamme ihailla ukrainalaisen Iya Kolomeychukin maalauksia. Eräs toistuva teema Iyan maalauksissa on sininen lehmä, syy on taiteilijan mukaan arvoitus! Työt ovat esillä  3.8.-29.8. 2015 kirjaston aukioloaikoina. Tervetuloa tutustumaan!

Kirjaston osoite Kenttäkuja 12, p. 0931085072.

Olemme avoinna ma-to 9-20, pe 9-16, la 10-16.