Kansakoulunopettaja Kalle Aimo Weiste (1881–1963) vaihtoi uraa vuonna 1924 ja alkoi valmistaa joulukoristeita kotonaan Helsingissä. Kauppa kävi ja kaksi vuotta myöhemmin Weiste muutti perheensä ja yrityksensä kanssa Pukinmäkeen, josta oli hankkinut maata tehtaan rakentamista varten. Tuotteita suunnitteli mm. Weisteen sisar Viivia Weiste, joka oli Heinolan opettajaseminaarin piirustuksen ja käsitöiden opettaja. Ensimmäinen vaatimaton tehdasrakennus valmistui 1931, nykyinen suuri tiilinen 1938 sekä siihen laajennukset 1959 ja -79. Sisäpihan punakattoinen puutalo on suojeltu.

Sota-aikana yritys valmisti kunniamerkkinauhoja. Ulkomaanvienti alkoi 1945 heti olojen vakiinnuttua Euroopassa. Kalle Weiste sai teollisuusneuvoksen arvonimen 1952. Hänen poikansa Aarre Weisteen (1920–2001) johdolla yritys suuntautui yhä enemmän kansainvälisille markkinoille. Weiste on perheyritys nyt jo kolmannessa sukupolvessa, Pohjoismaiden viimeinen joulukoristevalmistaja ja Euroopankin vanhimpia. Tuotannosta menee vientiin 80 prosenttia. Sukua asuu edelleen runsaasti tehtaan ympäristössä.